December 17, 2018

Mikä on salamurhapeli?

Perusidea

Salamurhapelissä pelaajat saalistavat toisiaan ja pyrkiytyvät hankkiutumaan olosuhteisiin, joissa voivat soveltaa toisiinsa sääntöjen sallimaa kirjoa leikkimielisiä aseenkorvikkeita. Pelin perusversio on ns. murhapiiri, jossa pelaajat luovuttavat tuomaristolle pyydetyt tiedot itsestään (nimi, osoite, valokuva, mahdollisesti jotain päivärutiineista jne.) ja tuomaristo arpoo pelaajat renkaaksi, jossa A:n tavoite on salamurhata B, B:n saalistaa C:tä jne. kunnes lopulta N tavoittelee A:ta. Mikäli A onnistuu väijyttämään B:n sääntöjen sallimalla tavalla ja toteuttaa murhan (esim. vesipistoolilla), A ja B ottavat yhteyttä tuomaristoon ja kertovat omat versionsa tapahtumien kulusta pisteytystä varten ja B putoaa pelistä ja antaa C:n tiedot A:lle, joka alkaa metsästää tätä. Jos peli etenee loogiseen lopputulokseensa, kaksi viimeistä selviytyjää tavoittelevat siis toisiaan.

Aika ja paikka

Peli voidaan rajoittaa ajallisesti ja paikallisesti, esim. yhteen iltapäivään ja tiettyyn puistoon, mutta parhaimmillaan ja mielikuvituksellisimmillaan peliä pelataan joitakin viikkoja, joiden aikana pelaajat yrittävät elää normaalia elämäänsä tietäen, että joku vaanii heitä kaiken aikaa. Samalla pelaajat vuorostaan koettavat löytää aikaa ja tilaisuuksia oman uhrinsa tavoittamiseen.

Pitkään peliin on tavallista sopia ajankohtia ja paikkoja, joissa kohteet ovat rauhoitettuja.

Pelistä on lukuisia erilaisia muunnelmia, joista esimerkkeinä: Kaksintaistelupeli, jossa murhat tehdään haasteina kaksintaisteluun soveltuvin leikkiasein (bofferimiekat, vesipistoolit jne.) Pudonneista voi tulla poliiseja, jotka saalistavat yrityksissään epäonnistuneita salamurhaajia. Aseiden kirjo voi olla hyvinkin laaja (herätyskellopommit, käsivoide kontaktimyrkkynä, tennispallokranaatit…).

Tekstit on kopioitu luvalla http://salamurhaajat.net sivulta ja muokattu hieman!

Tuomariston rooli

Tuomaristo päättää säännöistä, ylläpitää peliä, ratkoo pelin kuluessa syntyviä ongelmia, sovittelee kiistatilanteet ja pisteyttää suoritukset. Tuomaristo voi lopettaa pelin kesken, jos niin parhaaksi katsoo. (Esim. jos peli on jumiutunut tilanteeseen, jossa kolme pelaajaa viettää päivänsä vapisten lukituissa kellareissaan.) Tuomariston sana on laki.

Pelaajien turvallisuus, koskemattomuus ja sivulliset

Pelin ylimpänä sääntönä on terve järki. Murhatuksi tuleminen voi olla hyvinkin yllättävää, joten on lähtökohtaisesti itsestäänselvää, että ihmisiä ei ammuta vesipistooleilla heidän vaikkapa kantaessaan raskaita esineitä tai käyttäessään vaarallisia laitteita. Osallistuminen peliin tarkoittaa, että pelaaja hyväksyy intimiteettisuojansa lievät loukkaukset (kohteen tavoittaminen edellyttää usein tarkkailua), mutta useimmat sääntöjärjestelmät korostavat pelaajien fyysistä koskemattomuutta. Kutakuinkin kaikki vakavasti otettavat sääntöjärjestelmät myös rajaavat sivulliset ehdottomasti rauhoitetuiksi: pelin ei ole tarkoitus aiheuttaa häiriöitä siihen osallistumattomille.

Seuraa meitä telegramissa!